Friday, April 25, 2008

Seikkailupäivä

09.30
Tänään aamulla kun herättiin, en osannut yhtään kuvitella mitä päivä pitää sisällään.
Aluksi aamupala, namnam...
Sitten odottelin tunnin että mami saa naaman kuntoon, että lähdetään ulos. Mutta eipäs tehtykään tavallista lenkkiä, niinkuin yleensä. Vaan pakattiin mukaan pino kenkiä pussiin ja lähdettiin matkalle mamin työpaikalle.

Aluksi käveltiin siis bussipysäkille katsomaan koska se bussi oikein tulee. No siinä vaiheessa oli jo kova kakkahätä, niin siihen pysäkillehän se hätä sitten syntyi. Mummo toisella puolella paasasi miten on kumma, ettei koirankakkoja kerätä pois, ja mami oli siinä vaiheessa jo tiputtanut kenkäkassin maahan ja oli keräämässä kakkaa pois.

11.27
No, jatkettiin sitten matkaa toiselle pysäkille kävellen. Oli niin ihana kesäinen päivä. Aurinko.
Siellä sitten odoteltiin bussin saapumista muutama mummo seurana, ja kuulin minä jotakin vertausta Lassieenkin. Hmm.. Sehän oli täysin erinäköinen.











11.45
Oltiinkin taas toisessa bussissa, vaikka olin kuvitellut että ei meidän tarvitse matkustaa niin paljon, se on niin rasittavaa, mutta ainakin kersin paljon kehuja ja katseita.
Oltiin matkalla Itäkeskukseen.














12.10
Saavuttiin sitten Itäkeskukseen, ja sinne ihmispaljouteen mami oli minua viemässä. Pelottavaa. Mutta selvittiin perille kuitenkin.
Kenkäkauppa on kyllä kummallinen juttu. Sielläkin minua halattiin, rapsuteltiin ja kehuttiin.















13.15
Saavuttiin metrolla Kamppiin, jossa nähtiin mamin kaveri Piia. Istuttiin hetki narikkatorilla, jossa oli tosi lämmin. Siellä oli myös 10kk dobberinpentu, joka halusi tulla tutustumaan. Se oli kyllä herttainen maminkin mielestä.
























14.50
Kampista jatkettiin sitten matkaa kävellen Kaisaniemen puistoon, johon laitettiin peitto ja pystytettiin piknik, oli kyllä hauskaa seurata ihmisiä, ja oli siellä muutama kaverikin, jolle sai muutaman sanan vaihtaa.