Wednesday, January 11, 2006

Pelleilypäivä

Noniin.. Uusi Vuosikin on koettu, ja nyt on mukamas jo vuosi 2006.
Raketit ei ole yhtään pelottavia, mutta kuulin tuolla muilta, että heitä olisi pelottanut jonkun verran. Pinja meillä oli hieman säikky, muutaman kerran pelästyi ja meni sängyn alle piiloon.










Kuva Ilotulituksen SM-kilpailusta, 2004
______________________________________________

Yhtenä päivänä oltiin ulkoilemassa, ja olihan siellä ihan kivaa. Lunta oli ainakin mukavasti, ja juoksentelin papin kanssa jonkin verran, sen minkä papi jaksoi juosta. Mami ja papi aina sanoo, että olen lihava ja että pitäisi laihudttaa juoskemalla, mutta kokoajan juoksen eikä ne koskaan sano että olisin laihtunut, kummallista porukkaa.
Ja sitten kerran kakkasin vahingossa yöllä lattialle, niin kaikki tietenkin huusi ja kirosi ja melkein itkikin. Mutta en ymmärtänyt, kun hätä oli niin hätä oli. Jouduin silti häpeäpuuhun. Silti ainakin tuntui.
Kissakin on kasvanut jonkin verran, mutta silti se on sellainen pieni. Tullaan kyllä ihme kyllä hyvin toimeen, ja leikitään silloin tällöin, yleensä silloin kun muut menevät nukkumaan. Pinja sanoo, että se ärsyttää mamia ja papia niin paljon, että se on kivaa. Pinja taitaa olla vähän liian uhkarohkea. Tyhmäksikin mami haukkunut, mutta on se silti sellainen vaavi, kokoajan jonkun sylissä, tuntuu että tahtoo huomiota ihan kokoajan. Pinja ei suostu edes nukkumaan muualla kun sängyssä mamin ja papin vieressä tai sitten sohvalla niiden sylissä. Välillä taitaa nukahtaa minun petiin. On se ihan kiva kaveri, vaikka käykin välillä ärsyttämään tahalteen.